Fysioterapia

 

Fysioterapiaan voit tulla lääkärin lähetteellä tai ilman. Fysioterapia mielletään usein jo olemassa olevien ongelmien ja kiputilojen hoidoksi, mutta fysioterapia voi olla myös ennaltaehkäisevää ilman, että jokin paikka on jo rikki. Fysioterapia suunnitellaan huolellisen, fysioterapeuttiseen tutkimuksen pohjalta ja yhdessä kartoitamme sinun fysioterapiasi tavoitteet.

Vahvuutenani on hyödyntää fysioterapiassa myös psykologista osaamistani toisen ammattini kautta, jolloin saat työkaluja esimerkiksi käyttäytymismuutosten tekemiseen, elämäntapojesi muuttamiseen ja kipuun ja liikkumiseen liittyvien pelkojen ja uskomusten käsittelemiseksi.

 

Fysioterapeuttinen näkökulma on keskeisessä osassa myös henkilökohtaisessa valmennuksessa, jolloin liikunnassa ja harjoitussuunnitelmissa voidaan ottaa mahdollisimman hyvin huomioon tuki- ja liikuntaelimistön mahdolliset haasteet. Valmennuksessa harjoittelusi on ammattilaisen suunnittelemaa, ohjaamaa ja näin ollen myös mahdollisimman turvallista.